Aurinkotervehdys

Joogassa opittiin aurinkotervehdys, hieno venyttävä ja voimistava liikesarja. Nyt haluaisin kuitenkin virittää sadetanssin – on niin liian kuuma. Ainakin mulle. Yöllä oli hieno ukkonen, kirkkaita salamoita risteili taivaan tummalla kankaalla ja lähellä ja kaukana jyrähteli vakuuttavasti. Tämän kuun lopussa on ilotulituksen SM-kisat – niitä ootellessa voi ihailla luonnon ilotulituksia.

Muuten on vain riisuttava kaikki vaatteet kun tulee kotiin ja oleiltava alusasussa. Se on oikeestaan aika hauskaa yhessä jonku kans, siis semmosta niinkö lapsena, mikään ei piukota tai kirraa ja voi istua lattialla ja loikoilla ja olla vapaasti. Mulla onki ollu semmonen haave, että sitten joskus vois perheen kanssa olla paljon vähissä vaatteissa yhessä, ihanaa ihostelua ja kaikki on vaan paljaita ittiään ja on lämmintä ja hyvät ihmisen tuoksut (ei vahvoja dödöjä).

Oishan noita naturistiyhdistyksiäkin. Kerran näin dokumentin, jossa pariskunta kutsui naturistikamut päivälliselle, ja siinä sitten istuttiin ja syötiin nakuna kotiruokaa keittiönpöydän ääressä muina miehinä.

Tänään mulla on sellainen, etten jaksa keksiä mitään ohjelmia tai viihdykkeitä, virikkeitä. Yhtä elokuvaa ajattelin, toiveissa siis pimeä täysilmastoitu elokuvateatterisali, mutta ehkä se on liikaa. Siis Muiden elämä. Mutta joskus sen haluaisin nähä kuitenki. Ovat kehuneet, ois saksalainen, kerrankin. Yks kerta tässä yritin mennä kattoon kevyttä. Valintana Hinnasta viis, ihan huono plääh niin köykästä tavaraa, etten ensin meinannu uskoa todeksi: onko tommosia yhen ominaisuuen henkilöhahmoja vielä olemassa tai siis käytössä. Audrey Tautoun luinen rintamus vaan jäi väikkymään mieleen. Että ei ollu kauheen komia.

Haluaisin ostaa jonku hyvän satukirjan, oisko setä Topeliuksen sadut hyviä? Joskus luin Waltarin Kiinalaisen kissan, siinäki oli tosi hyviä. Vai mitkä?

Hikiluukussa kuuma!

Viikonloppumökkiloman jälkeen Hikiluukussa oli hullun kuuma, yölläkin. Parvekkeen ovesta ei tule raikasta ilmaa ennen kuin vasta joskus yhentoista aikaan illalla. Huh. Nyt on täälä duunissaki kuuma. Pistin rantapallon (siis kuoret ilman ilmoja) ikkunan rakoon että se pysyis auki.
Aattelin kirjottaa, kun oon päivän jo lukenu, silmät sirrillään kuivaa asiatekstiä. Ja mullon kertakaikkisesti vaan niin paljon luppoaikaa täällä nyt.
Viiminen päivä 4 viikosta ilman työkaveria. Loppuu lonkanveto.
Kirjottamisesta sekin, että luin viikonloppuna Hesarista syksyllä julkaistavien kaunojen listaa, ja tuli halu kirjoittaa niistä arvosteluja (ja saada ne kirjat). Ehkä se onnistuu.
Mulle ei tuu Hesaria, vaan HBL nytte pari kuukautta. Aattelin koklata, onnistuuko ruotsiksi maailman tapahtumien hahmotus. Kyllä se onnistuu! Onhan se sillain litteempi lehti (vähän niinkö Metro) mutta kaikenlaista siinä on. Kulttuurisivut eivät oikeen oo vielä avautuneet.
Kaipaan Hesaria - huomasin viikonloppuna kuinka paljon! Sitte kuitenki. Roskaamisesta huolimatta.
Hikiluukussa on uus sänky koska me ei kohta enää oltais mahuttu kolmestaan (mie ja isokaveri + pikkukaveri mahassa) siihen vanhaan. Vanhan runko on eteisessä menossa jonnekkin. Nyt isosta sängystä on muotoutunu olemisen keskuspaikka. Siis semmosen ihan perusolemisen.
Ottaisko teetä?
Äh, äikkärijoogassa saapi lopuksi teetä (hyvää!) ja keksiä. Säästän sinne. Illalla tarkoitus tehä vattu-päärynä-rahkaa. Poimin viikonloppuna vattuja isoista pensaista, mahtavia, isoja ja mehukkaita, ei mitään pohojosen muruja. Tuntu jotenki hienolta laittaa ne pakkaseen talven (syksyn tod. näk.). varalle.
Nautin ruuista, ruuan hankinnasta, syömisestä ja varastoimisesta jotenki nyt tosi paljon. Saatan jopa opetella tekeen kanakeittoa tai jotain kasvissosekeittoa (aijai, porkkanakeittoo).

Onpa aika tosi nuheroa tää oleminen täällä töissä. En halua tulla tänne enää takaisin sitten ko aika ois joskus ens vuonna.

Ohhoh-hoijakkatarallaa.

Miten voi vaan paistaa aurinko? Se tuntuu ihanalta ja mahottomalta.

Kaikki tuntuu ihanalta ja sitten taas itkettääkin jo (liikkarista). Ja mahassa muljahtaa kipeästi tai siis syänalassa, tuntuu niin uuvuttavan monelta.

Lennän tänään Kyöpelinvuorelle eli Rolloon Nimbus 2000:lla eli Blue1:lla.

Haluaisin vaan nukkua oikeen kovasti, pitkään ja erityisesti hartaasti. En voi nukkua järkevästi, jos a) mun vieressä nukkuu lämmin gorilla, b) täysikuu paistaa sänkyyn, c) gorilla ei nuku vieressä. Näin. Ja yläkerrassa on pääsiäisyskä vielä lisäbonusvaihtoehtona d).

En selvittänyt rakastumisen luonnetta Alberonin kirjasta, ei se sieltä löyvy kuitenkaan, jotain idiksiä sain, ehkä vahvistusta, ehkä jotain laajempaa kontekstia, johon tämän oman touhun voi sijoittaa.

Mutta jotakin hurjaa nyt on meneillään mun sisällä ja päässä ja ihan fyysisessä todellisuudessakin. (”Ai hurja”, olikse joku Elisabeth Rehniin liittyvä jutska…?)

Hyvää pääsiäistä, munia ja mämmiä. Niillä jaksaa.

* * *

Alla Päivien kirjoittajan lanseeraama kuukausimeemi. Hmh. Kun tota kattoo, tulee mieleen, se mitä on opetettu ja opettanut - kirjoituksen alkuun kandeis ladata jotain odotuksia, ehkä positiivisia... Joo-o, mutta tykkään tosta lopusta, siinä on sellainen kiva äkkikäännös... joka antaa uuden sävytyksen ehkä tolle alullekin.

"Päätin perustaa plokin, koska elän merkittäviä aikoja, joiden tapahtumat haluan jakaa bittiavaruuden muiden asukkaiden kanssa. Sunnuntai on asuntojen näyttöpäivistä kiivain. Ajattelin, että loman jälkeen alkaa tapahtua, ryntään mestoille uusin voimin ja innoin. Ei vaan, vain tuosta auttamisesta. Nielaiskoon suo (vaikka Paloperän V-neva) sanani auttamiseen liittyvästä ongelmoinnista. Ajattelin kuitenkin avata Hikiluukun, ikkunat auki maailmaan. Opettelen uutta … ajattelua ja suhtautumista. Hikiluukussa on roikkunu nää muutamat epätoivoiset jutut jo yli kuukauden. Miten voi vaan paistaa aurinko?"

Nytpä tahdon olla ma - kukan multaan panija

Puutarhurin homma ois varmaan aika kiva. Sais olla kasvihuoneen kosteudessa ja lämmössä kesät talvet, iho pysyis hyvänä ja ois paljon vihreää ja hengissä pidettävää ympärillä. Näkis miten kasvu tapahtuu. Sitten sais tosi paljon hyvää happea.

Eilen siis kävimme Neibön kanssa perheretkellä Backaksessa ostamassa 60 litraa multaa, siemeniä ja ruukkuja joka lähtöön. Ois tarkoitus antaa kukille uudet kodit viikonloppuna. Ostin kukkaosastosta kehäkukkien ja matalien (noin metrisiä) auringonkukkien siemeniä. (Olen myös saanut oppia termin ”matala ihminen”, joka tarkoittaa lyhyttä ihmistä, mutta siinä on lisäksi joku outo muukin sävy, joo ja sitten on tää ”kanojen taluttaja”, samalla merkityksellä mennään.)

Kanelibasilika ja sitruunaruoho ovat jo itäneet! Tosi nopeesti, pistin ne nimittäin pöhisemään vasta tiistaina ja nyt jo pilkistellään mullan alta. Mutta Simsiön ikkunalaudalla on tosi hyvät, jopa trooppisiksi yltyvät olosuhteet kaiken maaliman yrteille.

Partsilla on kesällä niin kuuma, että en tiedä, mitkä kukat ja kasvit sielä selviää, joku anopinjakkara ehkä. Nyt siellä paistattelee, omassa rauhassaan, narsissi.

Puuhastelu on muutenki in. Semmonen liikkeessä pysyminen ja touhuuminen. Päivien täynnä pitäminen, kiireen ja meiningin tuntu, ei saa jäädä sohvaan makaamaan. Varmaan jos ois oikein rasittava työ, ois ihan eri ääni kellossa (?). Puuhastelin yks kerta myös punajuurisherryn tulemaan. Sielä se ruisleivän alla käy syksyksi valmiiksi. Tervolan rouva siitä mulle kertoi, maistatti, hyvää oli.

Haluaisin ehkä iskee Simsiön bussipysäkiltä yhen miehen. Sillain heti aamutuimaan ”sua näkee usein täällä” -replalla. Hehe. HEHE.

Ylihuomenna alkais sitte sielunsairas huhtikuu, ankean sorttinen tuttava. Kiva juttu. Anti tulla vaan.

Ihan vaan keskiviikko

Tänään on ihan vaan keskiviikko. Meijän jalkapallojoukkueella ois ulkoharkat, ekkaa kertaa tälle keväälle. Nappikset on ihan hiekkaiset ja koppuroituneet, uudet pitäis pistää.

Naamassa on sisällä kuuma niinkö kesällä auringonoton jälkeen.

Puhelin on rasittava keksintö.

Puhelin on tarpeellinen ja monipuolinen työkalu.

Kattelin aamulla harakoita. Juttelikohan ne? Ensin ne istu eri puissa ja levittelitse pyrstöjään (tasapainon takia, otaksun), ja sitte ne siirty samaan puuhun ja rupes kopisteleen nokalla oksia. Ne istuu niissä korkeimmissa koivuissa, aamuisin, oisko ne samat aina. Sitte on se yks jänis tai rusakko kait se on joka vartoo siellä naapuritalon takana kun tuun illalla bussipysäkiltä kotiin. Melkeen joka kerta se on ollu siellä. Ja se oli löytäny kaverinki! Oih. Oravia on kans siinä Simsiön liepeellä aika paljon. Ja lapsia, muttei meijän talossa yhtään. Sunnuntaina ne leikki piilosta. Etsijä kailotti reippaalla äänellä luvut yhestä kahteenkymmeneen niin että koko pihapiiri raikas. Kiva kun on elämiä ja lapsia, niitä on mukava seurata. Niillä on semmonen hyvä touhuamisen meininki usein. Sattuu ja tapahtuu, ja sattuu.

Harrastan nykyään kynsien lakkausta ja kulmakarvain nypintää. Meditaatiota me naiset -tyyliin. Kynnet, nuo puuhun kiikkumisen ja pähkinäin yms. avaamiseen liittyneet ruumiin uloimmat aseet, niistä pitää nyt tehdä värikkäät ja napsakat naputtimet.

Mullei oo mitään asiaa, ei töitä, ei toiveita, ei velvoitteita. Ei suunnitelmia, no… ok, niitä samoja vanhoja. Tämmönen turhanoloinen päivä, tehoton… venyvä, pitkästyttävä. Ääh. Iloista. Näitä on, vaan pitääkö näitä jotenki yrittää parantaa? Pitääkö aina piristyä? En tiedä en.

Urheilla pitäis kyllä paljon. Se auttaa niin moneen vaivaan ja tekee hyvää. Niinkö melkein kaikkiin: laiskotukseen, turvotukseen, itketykseen, tylsistykseen, apaattisuuteen…

Eilen tai ihan tässä joku lähipäivä tajusin että lasiin tulee ens kerralla aika iso ikäluku.

Kevät tuli, lumi suli, moni sanoo: puli, puli

Hikiluukussa on roikkunu nää muutamat epätoivoiset jutut jo yli kuukauden. Ja mitä kauemmin ne täällä on roikkunu, niinkö ekoina, sitä tyhmemmiltä ne tuntuvat. Tai ei nyt ehkä ihan tyhmiltäKÄÄN, mutta niin sillain yhden hetken ja tilanteen ja paniikin ja jonku tuotteilta, että niiden ei kantsis jäädä niin sanotusti päällimmäisiksi.

Näin. Siis päivitystä.

Nyt on kevät, Simsiön partsilla on badenbaden ja punainen pyöreä matto, partsin ovea voi pitää auki koko päivän jos on lämmin sillä lailla kun nyt viime viikonloppuna oli. Teki hyvää. Tykkään vilpoisesta Hikiluukusta.

Luen Alberonin klassikkoa Rakastumisesta, yritän selvittää asian luonnetta itselleni, mutta jotenkin se tuntuu kumman vaikealta. Rakastuminen on niin isoa ja pelottavaa ja kaikennielevää ja ihanaa, ettei mun järjelläni ja uskalluksellani taija olla siihen mitään saumoja. En oikein tiedä, missä vaiheessa ko. kirja kannattaisi lukea, ennen vai jälkeen vai in-between-tilanteessa… ehkei kuitenkaan juuri jälkeen tai in-action-vaiheessa kuitenkaan. Tai en tiedä. Miten sen (lukemansa) nyt kukin sitten ottaa.

Luen kuitenkin nyt, vaikka nikotellen, kun se tuntuu juuri nyt sopivan tähän kohtaan. Joskus täytyy ottaa vastaan asioita ja tietoa, vaikka tuntuiski hankalalta. Eiks sitä hankalaa juuri kande tutkiskella? JA sitten keventää.

En lue muuten tarpeeksi, paitsi ostin Turusta Kiroilevan siilin ekstempore. ”V&%¤# minä oo rauhallinen” – kolahti. En lue ollenkaan tarpeeksi, en etes Hesaria jaksa kunnolla. Syyllistyn siitä ko heivaan B-osan koskemattomana pois. C:n luen joo, A:n selaan kahteen kertaan, D riippuu teemasta. Auto-liitettä en muuten ymmärrä ollenkaan.

Eilen kävin kuitenkin katsomassa Saramagoa Akateemisessa. Miksi pitää olla monta jumalaa, jäi mieleen. Sitten menin uimaan. Luovuuskirjassa sanottiin että peseytyminen on luova tila. Ehkä se on, ehkä se on, ainakin puhdistava, ehkä kirkastava. Virkistävä, uudistava.

Tehty mikä tehty – minkäs teet

Ai että eilen oliki sitte yllättäen ihan kiva ystävänpäivä. Kävin serkkulassa kakulla, sit menin pelaan hulluna (olin ihan ”tulessa”) ja sen jälkeen menin Naapurinisännälle kahveelle. Jovain passas.

Kävin äsken yrittään nähä abeja rekoissaan (karkkisaetta ootellessa), mutta menin aivan liian aikaisin, enkä nähnyt niitä sillain läheltä, että oisin saanut karkkia päähän. Harmi. Kerran sain ihan tosi paljon kyllä.

Mitä ajattelis sitte tänään. Eikai mitään. Tai siis oikeesti tosi paljon pyörii päässä, lähinnä epätietoisuutta, epävarmuutta ja epämiellyttävyyttä, mutta myös toiveikkuutta, iloa, innostusta. Jotenki semmonen olo, että ei mikkään suhe näin ala. Tai mistä mie tiiän, mulla on vaan tää yks kässäri. Joka on osoittautunut yllättävän tiukaks.

En tiiä, teenpä sitte omia asioita. Hulluna muuten saa aikaan ko oikein päättää saaha.