… eli toivetta vissiin. Pitäis olla parveke, keskustassa, rauhallista pikkukaupuki-idylliä, 60-lukua, 20-lukua, lautalattiaa ja kaikenlaista. Puita, ratikoita, mummoja, nuorekkuutta. Ei putkiremppapeikkoa, eikä sitä eikä tätä. Vaan tuota.
Saatan muuten olla nyt liian väsynyt koko hommaan. Eilen koin nopean ihastumisen Pukinmäessä sijaitsevaan erittäin hyväkuntoiseen yksiöön, jossa vahvuutena iso lasitettu partsi. Ja 1985 rakennettu talo, ei siis huolta putkirempasta. Mutta sitten itse alue ja talo, joita kävin vaklaamassa eilen (näyttö vasta tänään). Juttelin naapurin kanssa, vaikutti ihan tyytyväiseltä asuntoon, oli asunut siellä 21 vuotta. Vanhoja ihmisiä kuulemma asusteli, rauhallista ja silleen. Isäntä istui 4 h + k:n partsillaan ja nautti elämästään vaimonsa kanssa. Tikkataulukin seinässä. 10 vuotta sitten aloitin Hesa-elämän Puksussa, ja menihän se silloin. (Kämppikset oli kivoja.) Muttei mee enää. Kehä on raju, juna-aseman kanssa aikamoinen melupaketti. Ja E-Haagan jälkeen ei vaan enää istu.
Olen ihan poikki ja jännittynyt ja haluaisin jo löytää. Ja mistä sittenkään tiedän että tuleeks siinä asunnossa asumisesta mittään. No tänään taas apajille, pari kohdetta ainaski vireillä. E-Haagassa taas namu, mutta hirmu kallis remppaus tulossa just syksyksi 22 000 egee. Auttakaa!
Miks kaikkiin asiallisiinkin asioihin pitää liittyä tunteet ja tuntemukset ja mielikuvat ja kilpailu?
No comments:
Post a Comment