Tuuletan Hikiluukkua

Ajattelin kuitenkin avata Hikiluukun, ikkunat auki maailmaan. Uuden vuoden kunniaks, toistaseks. Jospa mulla oiski sanottavaa, asumismukavuudesta nyt ainakin riittää... kjäh kjäh. Tihisellä on ollut koko syksyn yskä, joka pahenee. Kiva kun vieraatkin heräilevät öisin yskänparahduksiin. Onks se oikeeta, sitä on paha mennä sanomaan, siis yskää vai yksinäisyyttä, ahdistunutta ääntelyä...???

Ja uudesta Bondin Jamesista sitä vasta sanottavaa riittääkin. Voi voi. Mikä ihana mies: tyylikäs, fyysinen, tarpeen vaatiessa väkivaltainen, naista arvostava (?) tai ehkä paremminkin naisia, fiksu ja coolisti hauska. En oo varma, onko tässä luonnehdinnassa ironiaa, on ja ei.
Tyylikkyys ennen kaikkea, vähäeleisyys. Voimaa, ei uhoa. (Ehkä vähän, kiin--- hottavasti!)

Rosen-hoitaja sanoi, että nuoleskelen huulia paljon, mikä tarkoittaa sitä että mulla ois sanottavaa. Saattaa olla. Mulla oli kyllä tosi rohtuneet huulet silloin, mutta enpä tiedä oliks ne rohtuneet just siks että se sanottava oli pakahtunut niiden taakse JO AIEMMIN.

Ulkona se vaan satelee. Uuden vuoden kissanpierutki oli ihan kosteita, eivätkä päässeet taivaalle, kun ne piti tökätä hiekkaiseen tantereeseen. Jop jop. Join kyllä liikaa kuohua, erilaisia merkkejä ja värejä ja maalaisuuksia, eilen silmä sammui kesken Uunon ja Twinnarinkin... Paha.
Löpisen vaan tämmösiä. Mitäpä muutakaan.

Oikeesti pohdin tunteita, niiden peittelyä, kokemista, käsittelyä ja purkamista, ilmaisemista.
Että miten? Miksi? Mikä ois hyvä? Luontevaa?
Siitä mistä ei voi puhua on vaiettava. Tarkoittaaks se, ettei edes kannata yrittää.