Lohuttaaks yhtään

Keksittiin serkun kans uus peli: Lohuttaaks yhtään? (Vrt. En ole koskaan -peli, Levottomista.)

Siinä on tarkoituksena ensin ottaa esille joku kauhee oma asia ja sit toinen osallistuu siihen vielä kauheemmalla, mielellään samaan aihepiiriin liittyvällä omalla asiallaan. Repliikit alkaa tietysti aina: ”Lohuttaaks yhtään, että…” Ja sit siinä on semmosia hengähdystaukoja, eli välillä sanotaan ”Mua lohuttaa se…” ja sit pitää keksiä joku hyvä asia, esim. Bakers-ravintolan euron kuoharit. Näin.

Hikoilen läiskiä täälä. Näen unia entisestä poikaystävästä heti ko silmä välttää. Ihmettelen väärinymmärryksiä. Lohuttaaks yhtään, että joskus väärinymmärrys on ollu niin suuri, että se on pistäny petiin. Sekottaa pään. Sykittää sydäntä. Ja nyt ollaan sentään tolopillaan.

Eilen oli lukupiiri, teoksena Smithin Kauneudesta. Suosittelen, hmmm, kesälukemiseksi. Ihan kiva mutta joku jäi puuttuun. Kiinnostavimpiin henkilöhahmoihin olisin halunnut tutustua ydinmehua myöten. Muutenki oli vähän rönsyä. Eikaissehaittaa.

Työpaikka on kiva, mutta edetä pitäis. Tällä viikolla se on ollu turvapaikkaki, kuitenki. Lohuttaaks yhtään, että joku on varmaan ollu samassa työpaikassa koko elämänsä. Aina tääki ny tulee mieleen. Perjantaina vielä.
Korjausliike:
Mikä elokuva ois hyvä mennä kattoon?

Musta on kiva kirjoittaa. Lohuttaa.