Voi pettymys – kärpännopeus on valttia

Ensimmäinen e-haagalainen meni ennen kuin ehdin sitä edes katsomaan. Siinä ei muuten mennyt kauaakaan, päivä. Harmi. Voi ei. Opin, että pitää olla tosi nopea, ja että kun oikea asunto tulee kohdalle, on mentävä eikä meinattava. Silloin jää futaaminen tmv. sipertely toiseksi. Elän toivossa, että uusia tulee pian. Aion vaania tehokkaasti. Ehkä siirrän hakuvahtini PLIMPSauttelemaan viestejään vapaa-ajan sähkäriosoitteseeni.

Tajusin myös, että taktiikka pitää hioa toimivaksi, tehokkaaksi, siis niin, että menen keskittyneenä katsomaan VAIN OIKEASTI KIINNOSTAVIA kohteita, siis mahdollisia. Eksoottiset jääkööt väliin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kerrankin olisi pystyttävä onkimaan itseltään tieto, mitä oikeasti haluaa joltakin asialta. Ei siis niin, että ajattelee tyyliin ”oishan se ihan kiva” tai ”kyllä siihen varmaan tottuu” ja ”en voi saadakaan täydellistä”. Pitäisi siis rajata, ja listata toivomukset ja kriteerit. Tämä kohta mulla aina brakaa, en pysähdy miettimään mitä haluan, vaan ikään kuin ajaudun johonkin, tyydyn ja sopeudun, ettei menisi liian vaikeaksi (tai tulisi sitä pahinta eli pettymystä). Itsetunto romahtaa, kun ei saa. ”Yhtä en saa… yksi jää aina puuttumaan”, kuten lauletaan. Joo, olen siis päässyt analyysissäni jo aika syvälle, ja vetänyt lankoja yhteen ja tehnyt tästä kaikesta persoonallisuuden piirteen. Haluamisen ja valitsemisen lykkääjä, tyytyjä, toisaalta taas sitoutumisen siirtäjä.